Blogi sisältää aloittelevan sijoittajan mietteitä sijoittamisesta ja arvonmäärityksen sietämättömästä keveydestä

maanantaina, tammikuuta 16, 2017

Siilin strategiasta

Olen kirjoitellut Siilistä ja sen strategiasta useampaan otteeseen aiemminkin. Yhteenvetona voisi todeta, että en ole havainnut Siilin liiketoiminnan ympärillä mitään erityisempää vallihautaa, mutta yhtiö on onnistunut rekrytoimaan osaavia työntekijöitä ja toimiala on kasvava. Myös yhtiön palkkamalli, jossa konsultit saavat ainoastaan minipalkkaa, mutta voivat sitten veloittaa osansa laskutuksesta on mielestäni tehnyt Siilin liiketoiminnasta defensiivisemmän kuin mitä toimiala ehkä muutoin on. Siksi olen antanut Siilin osuuden kasvaa salkussani 6,6%:iin.

Viikonloppuna minulla oli pitkästä aikaa innostusta lueskella vähän syvällisemminkin sijoutusblogeja, osavuosikatsauksia ja muuta hyödyllistä. Törmäsin mielenkiintoiseen kirjoitukseen IT-ala sijoituskohtena -konsultointi. Rikas Erakko kirjoittaa siitä, miten konsulttibisneksen kulut kasvavat samassa suhteessa kuin liikevaihto ja ettei kenelläkään ole kilpailuetua. Samassa yhteydessä myös mainitaan että nykyisin Siili maksaa samanlaista peruspalkkaa kuin muutkin toimijat.

Tarkastelin tämän jälkeen Siilin omia kotisivuja, enkä niistä löytänyt enää mainintaa k.o. palkkamallista. Hämmästyin asiaa hieman, sillä olen kuitenkin perustanut oman sijoituspäätökseni osin tälle Inderesinkin kehumalle järjestelylle. Huomion arvoista on myös se, että Inderes myi juuri puolet mallisalkkunsa Siili-osakkeista vedoten purkautuneeseen aliarvostukseen, nähden kuitenkin toimialan kasvunäkymät hyvinä.

Asiaa yön yli miettiäni päädyin myymään niin ikään puolet salkkuni Siileistä. Toimialan näkymät vaikuttavat minustakin edelleen houkuttelevilta ja nykyisillä arvostustasoilla saattaa myös olla hieman haastavaa löytää mitään sopivaa ostettavaa tilalle. Toisaalta velan vähentäminen ei sekään taida nykytilanteessa olla huono vaihtoehto. Loppujen osakkeiden kohtaloa pohdin vielä kun viime vuoden talousluvut ovat tiedossa. Jos kannattavuus ja kasvu alkavat yskiä, niin kynnykseni luopua osakkeista on tällä hetkellä huomattavasti matalampi kuin aiemmin.

3 kommenttia:

  1. Kiitos maininnasta :)

    Olen työskennellyt samassa projektissa parin Siilin kanssa ja kyselin heiltä juuri muutama kk takaperin lounaalla tuosta palkkamallista. Ihan normaalia kuukausipalkkaa siellä maksetaan nykyään - vain muutama kaveri, jotka ovat olleet alusta asti mukana saavat enää alkuperäistä provikkapalkkaa.

    Jos 50/50 provikkamallilla saisi parhaat tekijät ja se olisi samaan aikaan firmalle kannattavaa, kaikki kilpailijatkin siirtyisivät samaan palkkiomalliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia mielenkiintoisesta blogikirjoituksesta ja kommenteista. Olin olettanut muiden toimijoiden siirtyvän kohti Siilin mallia, mutta ilmeisesti se ei tosiaan ollut kuitenkaan lopulta paras mahdollinen.

      Yleisimmin voisin vielä todeta, etten sinällään osaa ottaa kantaa siihen, mikä toimii parhaiten, mutta Siilin suhteen tieto vei pohjan aiemmalta sijoitusteesiltäni ja siksi myin osan. Yhtiö voi siitä huolimatta olla mainio.

      Poista
  2. Onneksi palkka ei ole kaikki kaikessa työntekijöille. Uskon, että Siili on kumminkin hyvä sijoituskohde sen työilmapiiristä johtuen. En tiedä onko strategiani hyvä, mutta ajattelen Siilin kaltaisten yritysten pärjäävän niin kauan kun ne onnistuvat houkuttelemaan parhaita tekijöitä maineellaan.
    Olen seurannut Siiliä, mutta en ole lähtenyt sijoittamaan ainakaan toistaiseksi hinnan takia.

    VastaaPoista